Thursday, November 28, 2013

1. Kurssitavoitteemme korkealla ovat

Hannele, pääaine läntinen teologia
Toivon, että kurssin aikana voisin hahmottaa johtamisen käsitteitä sekä saada valmiuksia käytännön organisointitilanteisiin. Mitä on hyvä johtaminen? Millainen on hyvä johtaja? Uskon, että johtamisen perustietämyksestä ja -ymmärryksestä on hyötyä kaikenlaisessa työssä, sekä alaisena että johtajana toimimisessa. Jos ajatellaan, että johtaminen on vaikuttamista, jokainen on ja voi olla omassa elämänpiirissään johtaja. Jokaisella on jonkinlainen vaikutus toisiin ihmisiin, ja myös itseensä ja omaan toimintaansa voi vaikuttaa. Jos johtaa itseään hyvin, on mahdollista olla hyvä johtaja myös toisille.

Haluaisin suuntautua ihmisläheiseen työhön, jossa tekisin itsenäistä työtä osana työyhteisöä. Tulevaisuuden työni voisi olla esimerkiksi jonkinlaista ohjaustyötä, johon liittyy myös ryhmien ohjaamista ja/tai kouluttamista. Näissä tilanteissa tarvitaan monenlaisia johtajuustaitoja, ja erityisesti hyviä vuorovaikutustaitoja. Johtaja tarvitsee mm. pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja kykyä tehdä päätöksiä. On myös tärkeää, että johtaja toimii vastuullisesti ja näyttää omalla toiminnallaan hyvää esimerkkiä.

Minulla on kokemusta johtajuudesta ja organisoinnista seurakunnasta ja opiskeluun liittyvistä tilanteista. Organisointitilanteet ovat olleet sekä jonkin yksittäisen tapahtuman että jatkuvamman toiminnan organisoimista. Olen ohjannut ja organisoinut lähinnä pienryhmätoimintaa. Haluaisin kurssin aikana hahmottaa, miten itse toimin organisoijana/johtajana ja miten voisin tällä alueella kehittyä ja vahvistaa osaamistani. Uskon, että kurssi avaa uusia näkökulmia johtajuuteen.

Saara, pääaine eurooppaoikeus
Tavoitteeni on laajentaa käsitystäni johtamisesta ja johtajuudesta. Tavoitteena on saada uusia näkökulmia johtamiseen jottei näkökulmani siitä miten toimia johtotehtävissä jäisi yksiulotteiseksi. Oppimalla erilaisia johtamisrooleja ja – malleja voisin kenties löytää itselleen sen ominaisemman roolin. Haluaisin saada eväitä siihen miten voisin tulla paremmaksi johtajaksi. Miten olla hyvä johtaja kun käsitys johtajuudesta ja odotukset johtajuudulle ovat alati muuttuvia?Toivoisin,että voisin peilata kurssilla oppimaani kykyihin ja taitohini ja sitä kautta löytää heikoutteni ja vahvuuteni johtajana.

Toivon, että voisin käyttää kursilla oppimaani työelämässä ja mahdollisessa tulevissa johtamistehtävissä. Itsellä on aiempaa kokemusta johtamisesta seurakunnassa, sekä lapsi- ja nuorisotyössä.

Millainen on hyvä johtaja? En usko, että on vain yksi hyvä malli johtajuuteen tai johtajan tarvitsesi olla juuri tietyn luonteinen. Johtajuutta voidaan opetella ja harjoitella. Tiettyt ominaisuudet voi kuitenkin olla johtajalle eduksi kuten esimerkkiksi, tunneälykkyys. Hyvä johtajuus on mielestäni kykyä nähdä kokonaisuudet, nähdä työntekijät henkilöinä ei työvoimana ja kykyä vuorovaikutukseen.

Anniina, pääaine kasvatustiede
Hei kaikki!

Olen Anniina ja opiskelen luokanopettajaksi. Tämä kurssi on osa opetushallinnon sivuainekokonaisuuttani, mikä mahdollistaa tulevaisuudessa esimerkiksi rehtorina toimimisen. Koen myös, että myös opettajuus sinänsä on eräänlaista johtajuutta: opettaja on luokkansa johtaja. Kurssin oppeja toivon siis osaavani hyödyntää jo ihan tavallisessa luokanopettajan työssä.

Esimieskokemusta minulla on kolmannelta sektorilta, järjestö- ja seurakuntamaailmasta. Kuten ensimmäisellä luennolla tuli esille, on kolmas sektori julkiseen sektorin (johon koulukin kuuluu) ja yritysmaailman lisäksi yksi organisaatiotyyppi, jossa johtajuus ilmenee. Yritysmaailma taas on tullut tutuksi alaisen näkökulmasta. Toivon, että pystyn soveltamaan kurssin oppeja kaikilla näillä sektoreilla, oli rooli näissä mikä tahansa. Johtajuus on kuitenkin myös vuorovaikutusta ja myös alaisen roolissa pystyy mielestäni vaikuttamaan, millaista johtajuutta esimieheltään saa ja esimerkiksi organisaatiomallin eri ulottuvuuksiin, kuten organisaatiokultuuriin.

Ehkä suurimpana tavoitteena kurssilla minulla on itsetuntemuksen lisääntyminen johtamisen alueella. Toivon, että pystyn kurssin jälkeen jäsentämään paremmin tietojani ja taitojani johtajuuteen liittyen, kuten mitkä ovat heikkouksiani ja vahvuuksiani ja miten niitä pystyisi kehittämään? Millaiseen rooliin työelämässä omat tämän hetkiset taitoni ja tietoni parhaiten taipuvat?  Tähän kaikkeen toki tarvitaan jonkinlaisia peruskäsitteiden hallintaa ym., mitä kurssitavoitteissakin on ilmaistu.

Näiden lisäksi toivon, että kurssi voi avata näkökulmaa myös graduuni, joka käsittelee opettajien uskomuksia luovuudesta ja sen tukemisesta. Piilotehtävänä kurssin tavoitteiden ulkopuolelta haluan pohtia johtamista myös hieman tästäkin näkökulmasta.

Hyvä johtajuus on ammattitaitoista. Se ei perustu esimerkiksi oletuksiin. Hyvää johtajuutta voi olla monenlaista. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla johtaja, mutta voi olla monia taitoja, jotka edesauttavat hyvänä johtajana toimimista. Toivon, että tämä kurssi muokkaa oletuksia kohti tietoa, terävöittää taitoja ja auttaa löytämään oman tavan hyödyntää tarvittaessa johtajuutta niissä tilanteissa ja rooleissa, joihin elämä sitten viekään.

Taru, pääaine oikeustaloustiede
Minun tavoitteenani kurssin suhteen on erityisesti muodostaa itselleni aiempaa kattavampi käsitys siitä, millainen on hyvä johtaja ja millainen on johtajan merkitys tiimeissä etenkin nykyään. Mielenkiintoista olisi myös pystyä soveltamaan kurssilla opittua käytäntöön ja kyetä analysoimaan omia piirteitään sekä tarkastelemaan toisaalta johtajan taitojaan ja toisaalta sitä, miten itse osaa olla johdettavana ja millaisia ominaisuuksia johtajalla itse arvostaa.

Itse koen kiinnostavaksi erityisesti johtajuuden muuttuneen ja edelleen muuttuvan roolin: kuinka asiantuntevaa johtajaa ei enää mielletä jäykkänä ja tiukasti asialinjaisena vaan edellä mainittujen sijaan on alettu korostaa muun muassa kuuntelevuutta, innostavuutta, osallistuvuutta ja luovuutta hyvän johtajan ominaisuuksina. Millaisia yleispäteviä linjanvetoja hyvän johtajan ominaisuuksista voidaan lopulta tehdä, kun työskentely-ympäristöt ja tiimit ovat käytännössä niin erilaisia? Toivon, että kurssilla käsitellään mahdollisuuksien mukaan myös erilaisia johtajatyyppejä sekä näiden vahvuuksia ja heikkouksia tehtävissään.

Itselläni on tähän mennessä kokemusta johtamisesta ja koordinoinnista lähinnä opintojen parista sekä työelämästä muun muassa erinäisten lapsille ja nuorille pitämieni kerhojen kautta. Uskon, että kurssilla oppimani tiedot ja taidot tulevat olemaan hyödyksi jatkossa paitsi työelämässä myös perusarjessa: tietynasteista ohjaamista ja koordinaatiota tarvitaan monentyyppisissä tilanteissa. Johtajuudesta tulee itselleni helposti mieleen vahva ja selkeä johtohahmo, ja hierarkkisuuden madaltaminen onkin mielestäni erittäin kiinnostava aihe. Kuinka se toimii käytännössä ja millaisia hyötyjä käytänteellä on?